tiistai 18. huhtikuuta 2017

Täällä taas...


Pääsiäinen oli ja meni leppoisissa merkeissä, paluu arkeenkin sujui mutkitta. 

Torstai-iltana ajelimme mökille pariksi päiväksi, ensimmäiset yöt siellä on siis nukuttu ja hyvin tarjettiin. Olin siivonnut paikat edellisenä sunnuntaina suht ok, joten oli helppo kuskata kassit sisälle ja pikkuhiljaa purkaa tavaroita paikoilleen.  Ilmalämpöpumppu oli pitänyt yllä peruslämmön, ja takalla sai nopeasti lämpöä lisää. Mökki ei siis ole talviasuttava, mutta pienellä pakkasella siellä pärjää hyvin. 

Olikin ihana olotila, kun ei tarvinnut tehdä eikä edes miettiä tekevänsä mitään. Ulkona oli niin kylmä, etten edes ajatellut puuhommia, ne ovat aurinkoisen ja lämpimämmän kelin juttuja. Kahdet villasukat jalassa (lattia on melko viileä) hiihtelin, lueskelin ja tietysti suunnittelin sisustusjuttuja kesän varalle.
Pientä pääsiäistä myös siellä.

Aiemmin kaadetun ison koivun nesteet tekivät varsinaisen Niagaran...
...ja kalliolta roikkui valtavia jääpuikkoja.
Pienenpienet raparperinalut yrittivät nostaa päätään, ei kannattaisi vielä.


Sunnuntaina saimmekin pikkuväen mummilareissulle, kuten kuvasta näkyy. Olipa taas ihanaa.
Kevään odotuksin Heljä

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Viikonlopun auringonpaistetta

Onpa taas aurinko hellinyt meitä tänä viikonloppuna, ulkoilmasta on ollut pakko nauttia mahdollisimman paljon. Olemme aamulla lähteneet  ensimmäiselle lenkille jo heti auringon noustua, silloin kun juuri kukaan ei ole vielä ulos uskaltautunut. Jokunen koiranulkoiluttaja on vastaan tullut, mutta muuten on ollut hiljaista.
Tässä tunnelmia eiliseltä päivältä.







Illalla ajelimme vielä Haralanharjun näkötornille juuri aurigonlaskun aikaan. Kyllä olikin hienot maisemat Vesijärvelle ja mikä auringonlasku.









        Auringonvalosta nauttien Heljä

torstai 9. maaliskuuta 2017

Maaliskuun valoa

Hei, nyt mennään jo pitkällä maaliskuuta, vaikkei siltä tunnukaan, kun rätää ja lunta tulee taivaan täydeltä. Tuntuu silti ihanalta, kun aamulla on valoisaa, ja illasta pimeys tulee myöhemmin, ja olihan tuossa ihania aurinkopäiviä välillä. Päivät vaan hurahtaa vauhdilla ohi, illoista puhumattakaan. Sisustusjuttuja en ole "ehtinyt" miettiäkään, ehkä tuo valokuvaus lohkaisee nyt ajastani ison osan.

Viikonloppuna kävimme ystäviemme luona lapsuuteni kotipitäjässä. Olipa ihana nähdä ja jutella pitkästä aikaa.
                       Tässä matkan varrella nähtyä kylänraittia.
 Tämä ihana aitakuva on heidän pihapiiristään.
Ajelimme illansuussa kotikyläni läpi, voi kun kaikki oli säilynyt lähes muuttumattomana. Kurvasimme entisen kouluni ja samalla entisen kotini pihan läpi, oli taas jännä tunne ja paljon ehti tulla muistoja mieleen. Sinne kun ei ole enää mitään yhteyttä, ystävämmekin asuvat eri kylässä, mutta joka kerta kun heillä vierailemme, ajamme oman kylän läpi.
Sunnuntaiaamuna lähdin bongailemaan auringonnousua puiden takaa, mutta myöhästyin, niin nopeaan oli aurinko ylös kivunnut.  
Tämän lempparinäkymän sain sentään tallennettua, aurinkokin  paistoi kauniisti kattojen yli.


             Parvekkeella oli pakko fiilistellä edes pieni hetki auringossa, pakkasesta huolimatta.

Illalla osuimme kävelylenkillä sopivasti paikalle auringon painuessa puiden taakse. Valo teki lumenpintaan kauniin auringonsillan, hetki meni todella nopeasti ohi, mutta onnistuin kuvaamaan sen. 
Aurinkoa taas odotellen Heljä

tiistai 28. helmikuuta 2017

Hyvästi helmikuu




Hupsista, niin se helmikuukin sujahti ohi ja taas ollaan hiukan lähempänä kevättä. Tosin siltä ei tunnu, kun katsoo ulos ikkunasta, plussan puolella vietetään laskiaistiistaita, loskassa ja märässä kelissä. Kävelylenkille kyllä vielä uskaltaudutaan. Kauniit pakkaspäivät ovat ilmeisesti toistaiseksi ohi, mutta eiköhän sitä talvikeliä pukkaa vielä lisää. 
Olen tämän viikon töissä, mikä on harvinainen poikkeus, johtuen siitä, että lomapäiviä ei yksinkertaisesti ole enää jäljellä. Vapaaehtoiset palkattomaat päivät jätän mielummin kesään.

Alla on kuvia, joita olen julkaissut Instagramissa, osa on myös tällä blogissa vilahtanut.


Schilkinin maitokannu sopii myös maljakoksi.
Arabian Singapore- kupit ovat koristekäytössä, niin ovat hienoa ja ohutta posliinia.
Sukulaistädin maalaama lautanen on vuodelta 1956, pisteet ovat hauskasti koholla.
Samaisen Martta-tädin kynttilänjalat ovat yksinkertaisen kauniit.
Emilia-vati on niin helmi.
Kummitätini aikoja sitten maalaamat pikkuruiset mokkakupit ovat niin herkkaän ihanat.

Näiden pienten varpaiden omistajaa olemme saaneet ihastella viime päivinä  usein, ihanaa ylellisyyttä.


Näissä merkeissä Heljä

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kameran takana...

...on huomattavasti mukavampaa ja mielenkiintoisempaa olla kuin toisella puolella, ei välttämättä helpompaa, mutta taatusti antaa enemmän.
Olen ollut kiinnostunut valokuvaamisesta kymmenisen vuotta, siis napsinut omannäköisiä kuvia sieltä sun täältä. Kuvia onkin kertynyt monia tuhansia pilvipalveluun. Olen aina vieroksunut esim. kuvia, joissa istutaan kahvipöydässä. Sellaisia paperikuvia on vuosien mittaan kertynyt laatikoihin ja albumeihin kymmenittäin mieheni toimesta. Puoltavathan ne tietysti paikkaansa muistokuvina tietyistä hetkistä. No se siitä. 

N y t  ol e n  s i i s  t ä y s i n  h u r a h t a n u t ! 
Yllä oleva hyvä, vähän käytetty yhdistelmä vaihtui uuteen, pienempikokoiseen ihanuuteen. Itse asiassa vanha kamera (5v) meni lähes ilmaiseksi, mutta tilanne on sama kameroissa kuin autoissa, vaihdossa et saa juuri mitään.  Tuon Canonin vähäkäyttöisyys johtui lähinnä sen isosta koosta, hankala kuljettaa mukana, ja koskaan silloin se ei ollut mukana, kun olisi ollut tarvis. 
Tässä on uusi kaverini, Olympus Pen E -PL 7, pieni, tukeva ja näppärä järkkäri. Sen varusteet ovat vielä puutteelliset, hihna vaihtuu vaaleaan nahkaiseen jossakin vaiheessa, ja himoitsen ihanaa käsilaukkumallista ja -kokoista nahkalaukkua, jonne tulevaisuudessa mahtuu lisäoptiikat sun muut tarvikkeet.


Yöpöydällä on kasa valokuvauskirjoja, ja kameran 170 sivuinen ohjekirja on tallennetuna tabletille, siinä on puuhaa keväälle ja kesälle. Ehkä syksyllä osaan  enemmän.
Blogin pitämien on ollut suurin innostumiseni syy, nyt olen vielä Instagraminkin pauloissa. On kiva kehittää itseään, löytää uusia kuvakulmia ja taitoja, ja muiden kuvista oppii todella paljon. Olen mm. koittanut päästä eroon ajatuksesta, että kuvattava kohde pitää näkyä kokonaan tai värimaailman täytyy mätsätä prikulleen. Puolikas kuva tai asetelma voi olla paljon mielenkiintoisempi, erilaisten asioiden sekä pintojen yhdistely on myös hienoa. Paljon opittavaa nähtävää ja kokeiltavaa on tällä polulla.



Valokuvausfiiliksissä Heljä